Laulua ja akustista kitaraa baareihin, häihin ja juhliin – soolona, duona tai koko bändin kanssa.
Keikoillani pääset lumoutumaan naisen ja kitaran heleästä ja mystisestä soundista.
Aloitin musiikin 10-vuotiaana pianolla. Isäni kannustamana tartuin kitaraan varhaisteininä, ja sille tielle jäin. Laulamiseen rakastuin myöhemmin, ja ensimmäisen oman kappaleeni sävelsin ja sanoitin täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Keikkoja on kertynyt lähemmäs 200, suurin osa trubaduurina ja osa bändin kanssa. Ohjelmistoni painottuu kotimaisiin ja ulkomaisiin covereihin 1980–2020-luvuilta, ja keikoilla kuulet myös omaa tuotantoani.
Kokoonpano valitaan tilaisuuden mukaan.
Laulu ja akustinen kitara. Trubaduurikeikka sopii baariin yhtä hyvin kuin juhlaan.
Kaksi muusikkoa, kun haluat trubaduurikeikkaa isomman soundin.
Julkaisin kaksi omaa kappaletta vuonna 2023. Uusia kappaleita äänitetään parhaillaan, ja tavoitteena on julkaista ne viimeistään vuonna 2027.
Spotify-soitin latautuu vasta, kun klikkaat sitä.
Emmajulia on niitä artisteja, jotka jäävät mieleen.
Antti Halonen
After Bar Mikkeli
Emmajulia on niitä artisteja, jotka jäävät mieleen.
Emmajulia on esiintynyt meillä useita kertoja niin After Barissa Mikkelissä kuin Bar Ylässä Juvalla. Olen nähnyt Emmajulian esiintyvän niin soolona, pienemmällä kokoonpanolla kuin koko bändin kanssa – ja homma toimii kokoonpanosta riippumatta.
Emmajulia on todella taitava muusikko ja upea laulaja, mutta itselleni vähintään yhtä tärkeää on se, millainen hän on ihmisenä ja yhteistyökumppanina. Hän on lämmin, aito ja äärettömän helposti lähestyttävä persoona. Yhteistyö hänen kanssaan on aina ollut mutkatonta ja ammattimaista.
Lavalla hän osaa ottaa yleisönsä ja lukea tilanteen hienosti. Oli kyseessä ravintolakeikka tai isompi tapahtuma, hän osaa rakentaa tunnelman juuri siihen tilanteeseen sopivaksi.
Voin lämpimästi suositella Emmajuliaa esiintyjäksi ravintoloihin, yksityistilaisuuksiin, tapahtumiin ja festivaaleille. Hänet ottaisin koska tahansa meille uudelleen keikalle.
Vakiomuusikkomme juhlassa kuin juhlassa!
Lasse & Kati
Vakiomuusikkomme juhlassa kuin juhlassa! Emmajuulia on keikkaillut meillä useasti rippijuhlista rentoihin illanviettoihin. Hänen laajasta biisilistastaan löytyy täydelliset kappaleet jokaiseen tilanteeseen – sekoitus kaikille tuttuja covereita sekä upeaa omaa tuotantoa. Juhlavieraatkin ovat olleet joka kerta aivan haltioituneita! 😊
Emmajuliaan voi luottaa sataprosenttisesti: kaikki sovitut asiat ja aikataulut hoituvat poikkeuksetta ja täsmällisesti.
Linda Mehtonen
Olen tehnyt Emmajulian kanssa yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Yhteistyö on aina erittäin sujuvaa, mutkatonta ja ammattitaitoista. Emmajuliaan voi luottaa sataprosenttisesti: kaikki sovitut asiat ja aikataulut hoituvat poikkeuksetta ja täsmällisesti. Voin lämpimästi suositella häntä.
Emmajulia/ Emmajulia Band on ollut vuosia ravintoloidemme luottoesiintyjä. Iloisuus, vaihteleva yleisön huomioiva ohjelmisto ja täsmällisyys tekevät Emmajuliasta esiintyjän jonka tilamme varmasti myös jatkossa esiintymään.
Juha Parkkinen
Bar Dom
Tunnen Emmajulian erilaisten yhteistyökuvioiden kautta jo vuosien takaa. Hän on monipuolinen ja ainutlaatuinen laulaja/lauluntekijä joka täyttää kauniilla äänellään ja läsnäolollaan niin tilan kuin kuulijan mielenkin.
Jenni Tissari
Yksikönjohtaja/Onnikodit
Emma Paavilaiseen kiinnitin huomiota nuorena muusikkona Mikkelin teatterin keskiviikkoklubilla jo vuonna 2019, kun Musiikkiopiston Biisipajan oppilaat kävivät esittämässä omia kappaleitaan. Sittemmin Emmajuliaksi versonut artisti on ollut monesti Hattu-klubimme yleisön ilona. Hänen äänensä, soitantansa ja omat kappaleensa ovat rikkaus musiikkiareenoilla.
Ismo Funke
Hattu ry:n Mikkelin Teatterin Keskiviikkoklubien tuottaja
Kerro päivämäärä, paikka ja millainen tilaisuus on tulossa, niin sovitaan loput.